Viikonvaihteen Hesarissa oli suoranainen rautaisannos tiimijuttuja. Kulttuurisivuilla pohdittiin sitä miten tanssiteos siirtyy koreografilta tanssijoille? Ensin käydään läpi liikettä yleisesti, mitä kukin ajattelee, minkälaisen rytmin mihinkin paikkaan mieltää. Sitten sitä jauhetaan ja jauhetaan. Sitten koreografi astuu sivuun ja tanssijat saavat jatkaa. Voi ajatella, että prosessi ruokkii tanssijoita. Koreografi puhuu tiiminjohtamisesta, siitä miten pitää antaa tilaa, astua itse syrjään ja luottaa tiimin jäseniin.
Ajatelkaa, että tämä on minun tapani tehdä. Teette itsellenne, ettekä yleisölle. Mietin taas sitä, että viimekädessä kaikki täällä tehdään itselle. Oli se sitten The Rasmuksen maailmanvalloitus tai mikä muu tahansa tiimityö niin onnistuessaan, antaessaan se on Himasen ylistämä rikastava yhteisö, yhteisö jossa mukana oleminen, vaikuttaminen ja osallistuminen antavat monin verroin enemmän kuin ottavat. Pitää löytää se oma kipinä, into ja juttu, mistä ammentaa yhä uudelleen ja uudelleen itselleen jotain erityistä.
Huippuhetkeni on siinä kun liike jalostuu ja lähtee tulemaan tanssijasta. Miten Anne saadaan näkymään Annena niin, että persoona näkyy. Jotenkin koreografin sanat tuntuvat läheisiltä. Olenhan jo kertonut kuinka uteliaisuus ihmisiä kohtaan on virran lähteeni ja juuri se miten löytää kunkin sisällä piilevän helmen, saada ihminen näyttämään omat vahvuutensa, onnistumaan ja riemuitsemaan. Haluan korostaa harjoitteluprosessissa myös hauskuutta ja nautintoa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti