
Eilistä ja tätä päivää on leimannut kummallisten tapahtumien ketju, suoranainen vyöry. Tukahdutetut vuosien apinat on karistettu harteilta itkukohtauksen merkeissä ja tunnekuohut ovat käyneet kiivaana. Viimeisten päivien aikana on pitänyt luopua jostain, jotta olisi tilaa uudelle, mahdollisuuksille ja unelmille. Olen kamppaillut suurten päätösten parissa ja vihdoin päättänyt, että irroitan otteen, yht äkkiä en enää ajattelekkaan jatkuvatko työt vaan eivät - se jääköön korkeimman haltuun. Päätöksenteko itsensä kanssa on vaatinut kovuutta, julmuutta ja jälleen kerran epätietoisuudenkertoimien nousua. Olen luopunut varovaisuudesta ja vaikenemisesta, hyssyttelystä ja vaikenemisesta. Ja varmaan kilometrin verran apinoita on tipahtanut harteilta. On koittanut vapautumisen aikakausi. Olen ottanut valtaa itselleni, valtaa hallita omia pelkojani, valtaa taistella unelmien puolesta, valtaa vaikuttaa asioiden kulkuun. Valtaa taistella tärkeiden asioiden puolesta.
Merkkejä on ilmassa ja nyt voin ensikertaa sanoa, että liikehdintää ja kummallisia asioita tapahtuu. Yht äkkiä postissa on tulossa koko henkilökunnalle Valon soturin käsikirjat ja on herännyt ilmaan kysymys siitä, että olemmeko riittävän rohkeita etenemään kohti unelmaamme ja ylipäänsä mikä on kunkin unelma ja mitkä ovat yhteiset unelmamme. Muutos on alkanut.
Jokaisella meillä on jossain se oma valon soturien käsikirja, elämän ohjenuora ja syvä usko
LUOTA PROSESSIIN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti